Kiinalainen lääketiede

Kosmeettinen akupunktio ikääntymisen merkkien hoidossa

Kosmeettinen akupunktio on kokonaisvaltainen hoitomenetelmä, jolla voidaan hoitaa ikääntymisen merkkejä koko kehoa ja mieltä tasapainottamalla. Tuloksena kasvojen iho on kosteutettu, kuulas, kimmoisa, joustava ja tasaisen värinen.

 

Kosmeettinen akupunktio

Opiskelen parhaillaan kolmatta vuotta akupunktiohoitajaksi Kiinalaisen lääketieteen akatemiassa, josta valmistun kesäkuussa 2023. Koulussamme alkoi tammikuussa 2022 akupunktiohoitajille sekä kolmannen vuoden opiskelijoille tarkoitettu Mei Rong – kosmeettiset hoitotekniikat -jatkokoulutusohjelma. Puoli vuotta kestävä erikoistumiskoulutus sisältää kosmeettisen gua shan, akupunktion ja kuivakuppauksen opiskelun ja valmistuminen edellyttää laajan tapaustutkimuksen toteuttamista kosmeettisesta gua shasta ja akupunktiosta. Toimin koulutusohjelmassa kosmeettisen gua shan kouluttajana, mutta pääsin puolestaan itse opiskelemaan kosmeettisen akupunktion ja kuivakuppauksen.

Tein tapaustutkimuksen kosmeettisesta akupunktiosta kahdelle asiakkaalle. Toiselta hoidimme ikääntymisen merkkejä ja toiselta aikuisiän hormonaalista aknea. Ikääntyvän ihon tutkimuksessa toteutin 10 hoitoa viiden viikon aikana ja hormonaalisen aikuisiän aknen hoidossa toteutimme kuusi hoitoa viidessä viikossa. Esittelen tässä artikkelissa ikääntyvän ihon hoitotulokset. Kerron hormonaalisen aikuisiän aknen hoitotuloksista toisessa artikkelissa.

 

Mitä on kosmeettinen akupunktio?

Kosmeettisella akupunktiolla ei pyritä vain paikalliseen ja pinnalliseen muutokseen, vaikka hoidolla saavutetaan myös täsmätuloksia. Kosmeettisella akupunktiolla tasapainotetaan koko kehoa, mieltä ja emootioita. Kun keho on tasapainossa, kasvojen ihosta loistaa kuulaus ja silmistä kirkkaus – tätä kutsutaan kiinalaisessa lääketieteessä Shenin loisteeksi. Shen kuvaa ihmisen mieltä ja sielua.

Kosmeettisen akupunktion tarkoitus ei ole tehdä 50-vuotiaasta 20-vuotiaan näköistä, vaan pyrkiä tukemaan ihmisen elinvoimaista ikääntymistä ja auttaa ihmistä olemaan sinut itsensä kanssa juuri sen ikäisenä kuin ihminen tällä hetkellä on. Hoitoon hakeudutaan kuitenkin yleensä ikääntymisen merkkien hoidossa kuten ryppyjen madaltamisessa, veltostuneen ihon kiinteyttämisessä, ihon epätasapainotilojen hoidossa tai ennenaikaisen ikääntymisen merkkien ehkäisyssä.

Mitä kosmeettisessa akupunktiossa tapahtuu?

Kosmeettisessa akupunktiossa käytetään steriilejä, kertakäyttöisiä akupunktioneuloja kasvojen alueelle, jotka ovat yleensä 15 mm pituisia. Lisäksi hoidossa käytetään niin kutsuttuja intradermal-neuloja, jotka ovat 3-7 mm pituisia ja siksi niitä käsitellään pinseteillä. Kasvoille tulee tyypillisesti useita kymmeniä neuloja, joten neulakammoisen on syytä tiedostaa tämä. Kasvojen lisäksi kosmeettisessa akupunktiossa käytetään aina myös kehon neuloja hoitamaan ja tasapainottamaan koko kehoa. Kehon pisteet valitaan aina yksilöllisesti haastattelun ja diagnoosin pohjalta.

Ensimmäisellä hoitokerralla neulat tuntuvat tyypillisesti eniten, mutta ne eivät jää sattumaan iholle, vaan tuntuvan ainoastaan laitettaessa. Jokaisella on tietenkin yksilöllinen kipukynnys, joten on vaikeaa sanoa, sattuvatko neulat pistettäessä. Neulat vaikuttavat iholla 30 minuuttia.

Itse yhdistän kosmeettiseen akupunktioon myös LED-valohoidon, johon käytän Celluma Pro -merkkistä, ammattikäyttöön tarkoitettua LED-valohoitolaitetta, joka tehostaa hoidon vaikutuksia.

 

Millaisia hoitotuloksia kosmeettisesta akupunktiosta on realistista odottaa?
  • Matalien juonteiden häivyttäminen
  • Syvien juonteiden madaltuminen
  • Kasvojen turvotuksen vähentäminen
  • Yläluomien kohottuminen
  • Veltostuneen leuanalusen liftaaminen
  • Ihon värin tasoittuminen
  • Ihon kosteus-rasvatasapainon tasapainottuminen
  • Ihon täytelöityminen
  • Ihon yleinen kirkastuminen ja napakoituminen
  • Sidekudosten vahvistuminen
  • Kasvojen, kaulan ja dekolteen tonuksen lisääntyminen

 

Osittaisia hoitotuloksia voidaan saavuttaa syvien juonteiden hoidossa, voimakkaasti veltostuneen leuanalusen hoidossa ja voimakkaiden silmäpussien hoidossa. Aknearpien ja pigmenttiläiskien hoitamiseen voidaan tarvita pitkään kestävää (noin 6 kk) säännöllistä hoitojaksoa.

Hoitotulokseen vaikuttavat asiakkaan ikä, yleinen terveydentila ja elämäntilanne. Omilla elintavoilla voi tukea hoitotuloksia ja usein pitkä hoitojakso toimiikin asiakkaalle tukena isommassa elintapojen muutoksessa. Hoitotuloksille täytyy myös antaa aikaa muutama viikko ja siihen, kuinka nopeasti tulokset näkyvät, vaikuttaa edellä mainitut seikat.

Yleensä hoitokertoja vaaditaan vähintään viisi ja parhaat tulokset saavutetaan 10 kerran hoidolla. Hoitojen tulisi tapahtua kerran viikossa. Tämän jälkeen tuloksia voi siirtyä ylläpitämään kerran kuukaudessa. On myös suositeltavaa tehdä kotona esimerkiksi kosmeettista gua sha -hoitoa tulosten ylläpitämiseksi.

 

Millaisia muita vaikutuksia hoidolta voi odottaa?
  • Rentoutuminen ja stressin lievittyminen
  • Tukee emotionaalista tasapainoa
  • Koko kehon tasapainottuminen
  • Tukee hyvää itsetuntoa ja itsensä hyväksymistä
  • Hoitaa univaikeuksia
  • Hoitaa aistiaukkojen ongelmia
  • Hoitaa kasvojen, niskahartiaseudun ja rinnan alueen jännitystiloja

 

Kosmeettisen akupunktion kontraindikaatiot

Kosmeettista akupunktiota ei tehdä seuraavissa tilanteissa:

  • Raskauden aikana
  • Flunssassa
  • Jos kärsii voimakkaasta pahoinvoinnista tai päänsäryistä
  • Verenvuotosairauksissa
  • Jos iholle on tehty alle kaksi viikkoa sitten voimakas kemiallinen kuorinta tai alle kolme viikkoa sitten laserhoito
  • Akuuteissa vakavissa sairauksissa
  • Jos kärsii korkeasta verenpaineesta
  • Akuutissa allergisessa reaktiossa tai herpeksessä

 

Kosmeettinen akupunktio -hoidon tekemistä täytyy harkita seuraavissa tilanteissa:

  • Jos käytössä on verenohennuslääkkeet
  • Kroonisessa migreenissä
  • Diabeteksessä
  • Jos ihoon on laitettu Botoxia tai täyteaineita
  • Jos iholla on avoimia haavoja tai mustelmia
  • Jos immuniteetti on alentunut
  • Jos iho on hyvin ohentunut

 

Kosmeettinen akupunktio - tapaustutkimus ikääntyvälle iholle

Tapaustutkimukseni asiakas oli 41-vuotias nainen, kolmen lapsen äiti ja kiireinen yrittäjä. Hän toivoi hoidoista eniten vaikutuksia sibelius-ryppyihin, otsan horisontaalisiin juonteisiin ja leuan alusen kiinteyttämiseen. Nasolabiaalijuonne ei häirinnyt asiakasta, mutta päädyimme silti hoitamaan myös sitä. Lisäksi hoidimme asiakkaan silmänympärysihoa. Hoitojakso koostui 10 hoidosta, jotka teimme kahdesti viikossa viiden viikon ajan. Huomautettakoon, että koska kyseessä oli tapaustutkimus, joka mahdollisti minulle erilaisten tekniikoiden kokeilua, hoidin asiakkaalta useita alueita samaan aikaan. Normaalitapauksessa tulen jakamaan näin monta ihoaluetta useampaan eri hoitojaksoon, sillä neulojen määrä kohoaa muuten niin suureksi, että hoitoaika paisuu liian pitkäksi ja tulee myös erittäin kalliiksi.

Asiakkaalla oli hoitojakson aikana meneillään erittäin kiireinen ajanjakso työelämässä ja hän koki itsensä hyvin stressaantuneeksi ja väsyneeksi. Hän itse harmitteli ettei hoitojakso ajoittunut lomalle, mutta itse puolestani koin, että haastava tilanne oli juuri otollinen hoidoille, sillä tulen tekemään hoitoja kuitenkin normaalin arkielämän puitteissa jatkossakin asiakkailleni.

Ensimmäisellä käynnillä tein asiakkaalleni haastattelun, jolla kartoitettiin hänen yleistä terveydentilaa ja kokonaisvaltaista vointia. Lisäksi käytin kieli- ja pulssidiagnostiikkaa tukemaan kehon pistevalintoja. Hoitoon kuului alkupuhdistus, sillä iho täytyy puhdistaa ennen LED-valohoitoa ja hoidon päätteeksi levitin iholle hoitonesteen sekä kasvoöljyn.

Otin asiakkaasta jokaisen hoidon yhteydessä ennen ja jälkeen kuvat. Lisäksi pyysin häntä lähettämään minulle jokaista hoitoa seuraavana aamuna kuvan kasvoistaan, sillä heti hoidon jälkeen iho tyypillisesti punoittaa neuloista johtuen.

 

Hoitotulokset ikääntyvän ihon hoidossa

Alla olevat kuvat on otettu 11.5. ennen ensimmäistä hoitoa ja 8.6. yhdeksännen hoitokerran jälkeen. Toteutin hoidot kahdesti viikossa, joista toinen tapahtui akupunktiovastaanotollani ja toinen kotonani. Valo oli siis aina erilainen ja tämän vuoksi rinnakkain olevat kuvat on otettu aina samassa paikassa.

Kuvista huomaa selkeästi kasvojen kaventuneen ja yleisen elinvoimaisuuden ja sekä kirkkauden lisääntyneen. Leukalinja kiinteytyi, kasvojen piirteet kohottuivat ja juonteet madaltuivat. Sibelius-rypyt olivat syvät ja haastavin hoitaa, mutta asiakas itse raportoi jo kolmannen hoitokerran jälkeen huomanneen selkeän muutoksen niiden syvyydessä. Hoitojakson päätteeksi hän kommentoi sibelius-ryppyjen näyttävän siltä, kuin 20-vuotiaana. Tapaustutkimus tuokin selkeästi ilmi, millaisia tuloksia on realistista odottaa.

 

Asiakkaan omat kommentit

Alla olevat kuvat ovat asiakkaan itse ottamia hoitojen jälkeisinä aamuina. Ensimmäinen kuva on otettu 14.5. toisen hoitokerran jälkeisenä aamuna ja toinen kuva 11.6. viimeisen hoitokerran jälkeisenä aamuna.

Asiakkaan omat kommentit hoitojakson jälkeen:

”Iho on erittäin hyvän tuntuinen. Pintakuivuus on vähentynyt ja iho on kimmoisampi. Erityisesti otsan rypyt, nasolabiaalit ja kaulan ”heltta” ovat madaltuneet/kiinteytyneet. Ihosta tuli myös hoidon aikana ihonalaisia kovettuneita mustapäitä eli iho selkeästi puhdistui. Kasvot ovat myös kapeammat. En edes tajunnut, että kasvoissa oli turvotusta ennen hoitoja, mutta ero on merkittävä.

Hoitojakso sattui minulla todella stressaavaan hetkeen. Hoidot antoivat kuitenkin energiaa ja auttoivat jaksamaan stressaavassa tilanteessa. Olen tullut hoitojakson aikana paljon tietoisemmaksi kehostani ja kasvojen lihaksista sekä niiden jännityksistä. Mielen tasolla sain hoitojen aikana mielenkiintoisia oivalluksia siitä, millaisia käyttäytymismalleja minulla on. Yhtenä esimerkkinä tunteiden piilottaminen suunympäryslihaksia kontrolloimalla.”

 

Kosmeettisen akupunktion palveluni

Tarjoamani hoidot täydentyvät kosmeettisella akupunktiolla ja kosmeettisella kuivakuppauksella elokuusta lähtien. Hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti juuri sinun tarpeidesi mukaan haastattelun ja diagnoosin pohjalta, mutta tarjolle tulee lisäksi muutama erilainen täsmähoitopaketti esimerkiksi silmänympärysihon hoitoon ja bruksismiin. Yhdistän kaikkiin kosmeettisiin akupunktiohoitoihin Celluma Pro LED-valohoidon. Kerron LED-valohoidosta sekä kosmeettisesta kuivakuppauksesta omissa artikkeleissaan kesän aikana.

Päivitän tiedot hoidoista palveluideni alle kesän aikana. Hoidot tulevat varattavaksi vain uutiskirjeeni tilaajille, joten mikäli olet kiinnostunut hoidoistani, liity uutiskirjeeni tilaajaksi tämän sivun alalaidasta.

Olet erittäin lämpimästi tervetullut hoitooni!